Tutustu Juhan blogikirjoituksiin
Vuosi 2013 oli vaiherikas asuntomarkkinoillaKeskiviikko 26.2.2014 Vuoden 2013 ensimmäiset kolme kuukautta näyttivät valoisilta ja kauppoja tehtiin vielä 2012 tasolla mutta arvonlisäveron korotuksen jälkeen määrät lähtivät pienenemään ja tahti jatkui koko loppuvuoden. Kauppamäärät viime vuonna olivat samalla tasolla kuin 2008-2009, jolloin edellisen kerran koettiin taantuma. Syksyllä 2008 raportoitiin Amerikan yhdysvalloista alkaneesta luottokriisistä ja samaan aikaan Euroopassa kohistiin euron kaatumisesta ja Etelä-Euroopan talousahdingosta. Vuonna 2012 Suomessa vaikuttivat erityisesti seuraavat tekijät: maaliskuussa käyttöön otetut uudet varainsiirtovero määräykset sekä yt- ja lomautusuutiset, joiden pohjana olivat Suomen viennin määrän voimakas supistuminen. Valtakunnan tasolla markkinoita voisi kuvata sanalla eriytyneet. Muuttotappiopaikkakunnilla kauppamäärien pudotukset ovat rajuja ja kasvukeskuksissa pudotus oli maltillisempaa. Vaikka kauppamäärät laskivatkin niin hinnat jatkoivat nousuaan kasvukeskuksissa. Myyntimäärät tippuivat vuonna 2013 mutta se ei alentanut hintoja. Samaan aikaan myyjät siirsivät päätöstään laittaa asuntojaan markkinoille ja myytävien asuntojen määrä sopeutui näin kysyntään ja markkinoilla olleista asunnoista saatiin historiallisen korkeita kauppahintoja. Hintapyynnöt ovat tulleet kohtuulliselle tasolla ja räikeimpiä ylihinnoittelutapauksia on markkinoilla aikaisempaa vähemmän. Hinnat tulevat nousemaan edelleen ennusteen mukaan vuonna 2014. Nyt on hyvä hetki aloittaa asunnonvaihto, vaihtoehtoja uudeksi asunnoksi on hyvin markkinoilla, pankit rahoittavat mielellään asiakkaita ( Nordea yhteydenottopyyntö sivuillani yläpalkissa kohdassa, myynnissä ) ja omasta aunnosta saa korkean hinnan.
|