Tutustu Juhan blogikirjoituksiin
Miksi palkkaisin välittäjän?Torstai 27.3.2014 Erilaisissa yhteyksissä olen kuullut asiakkaiden suusta (ennen kuin olemme paremmin asiaan paneutuneet) seuraavia ajatuksia. "Myyn itse asuntoni, myyminen on helppoa tai säästän mieluimmin välityspalkkion kuin, että käyttäisin välittäjää". |
Olipa päivä, hattutemppu!Lauantai 8.3.2014 Hattutemppu eli kolme maalia saman päivän aikana menee suraavasti 28.02.2014
|
Asunto on hyvä sijoitusTiistai 4.3.2014 Asunto on ennen kaikkea koti mutta se on osoittautunut myös oivaksi sijoitusmuodoksi. Asunto pääkaupunkiseudulla on ollut suhteellisen vakaa ja arvonsa pitävä ostos. Asuntosijoittamisen tuotto tällä hetkellä Helsingin keskustan alueella jää melko vaatimattoman 3-4 % tuttotasoon mutta toisessa vaakakupissa on pitkän ajan arvon nous ja tietty vakaus esim. verattuna muuhun osakesijoittamiseen.
|