Tutustu Juhan blogikirjoituksiin

Nousu on totta.

Share |

Maanantai 21.11.2016


–Elo-syyskuussa jatkunut kauppamäärien nousujohteinen kehitys on palauttanut myös käytettyjen asuntojen markkinat heinäkuun notkahduksen jälkeen positiiviselle uralle. Vanhojen asuntojen puolella syyskuun ilonaiheena olivat kerrostaloasunnot, joiden kauppa nousi vuodentakaisesta noin 9 prosenttia. Vanhojen rivitalojen ja omakotitalojen kauppamäärät sen sijaan laskivat hieman vuodentakaisesta, KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila kommentoi.
 
Malilan mukaan kiinnostusta oman asunnon hankintaan vahvistaa edelleen maassa jatkuva muuttoliike, alhainen korkotaso, jatkuva vuokrien nousu sekä sopivien vuokra-asuntojen puute.
 
Hän muistuttaa, että kauppamäärissä Suomen käytettyjen asuntojen kaupan viime vuosien pohjakosketus koettiin vuonna 2014, josta vuonna 2015 noustiin viitisen prosenttia ylöspäin. Vanhojen asuntojen kaupan varovainen elpyminen on Malilan mukaan jatkumassa myös tänä vuonna: hieman heikommasta heinäkuusta huolimatta vanhojen asuntojen kauppakertymä on tammi-syyskuussa 2016 edelleen yli 2 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa korkeammalla."
Kuukausittain useita asuntokauppoja tekevänä välittäjä voin sano, että edellä oleva artikkeli kuvaa hyvin tilannetta tällä hetkellä
Kysynnän voimakas kasvu tarkoittaa painetta hintojen nousulle. Samaan aikaan kuitenkin tulee muistaa, että ainakaan vielä ei olla tilanteessa, jossa kaikista asunnoista saa yhtä suuren neliöhinnan. Laatu ja hinta kulkevat käsikkäin.
Tärkeimmät korkeaa hintaa puoltavat seikat ovat:
- sijainti ( alue ja sijainti kiinteistössä jos on useita kerroksia)
- näkymät, valoisuus
- taloyhtiön ja rakennusten kunto
- kulkuyhteydet, auton paikoitusmahdollisuus
- asunnon kunto
 
Tässä vielä pari hintatilasto havainoillistamaan tilannetta. Lähde www.stat.fi
Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys neljänneksittäin, indeksi 2010=100
Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys neljänneksittäin, indeksi 2010=100

Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys kuukausittain, indeksi 2010=100

Vanhojen osakeasuntojen hintojen kehitys kuukausittain, indeksi 2010=100

Haluisitko maksuttoman arvion asuntosi arvosta. Soita 0400 471 626 tai meilaa juha.kittila@kahdeksas.fi