Kevät on ollut kaupallisesti mahtavaa aikaa. Asiakkaani ovat tehneet yli 10 % enemmän asuntokauppoja kuin viime vuonna tähän aikaan. Kodit ovat vaihtaneet tiuhaan tahtiin omistaja ja moni unelma on muuttunut todeksi
Erityisen hyvin näyttää nyt käyvän kaupaksi hyväkuntoiset asunnot, jotka sijaitsevat hyvin (julkisten) liikenneyhteyksien varella tai niiden välittömässä läheisyydessä. Omatoiminen remontointi ei enää ole muodissa tai siihen ei ole enää riittävästi aikaa tai osaamista.
Rakennusteollisuus raportoi, että uusien kohteiden aloitusluvut ovat olleet tänä kevänä ennusteita korkeammalla tasolla. Jos pari vuotta sitten ennustettiin, että kohta taas nousu tulee niin nyt se tuli ja yllätti vielä kestollaan. Valtoin toimenpiteet kilpailukyvyn nostamiseksi ajoittuivat juuri oikein muutenkin Euroopassa vallitsevaan taloudelliseen nousuun ja toimeliaisuuteen. Suomi hyötyi siitä näin ollen poikkeuksellisen hyvin. Hyvä me !
Syksy on aina mielenkiintoista aikaa asuntomarkkinoilla. Lomat, kun lähenevät loppuaan perheet aloittavat pohtimaan koulu- ja päiväkotiasioita ja muutenkin syksyllä koteja vaihdetaan enemmän kuin kevätkaudella. Tänä syksynä on mahdollista löytää uusia ihania haavekoteja, olen jo alustavasti käynyt keskusteluja myyjäehdokkaiden kanssa ja kesän jälkeen tulee tarjontaa mistä valita. Kesä on myös hyvä aikaa laittaa oma koti markkinoille. Silloin asunto saa paremman huomioarvon, koska tarjonta on aavistuksen vähäisempää ja ostajilla on hyvää aikaa käydä tutustumassa koko perheen kanssa asuntoihin.