Eira
Eira, sitä rajoittavat Merikatu ja Telakkakatu
lännessä, Tehtaankatu pohjoisessa, Laivurinkatu idässä sekä Sirpalesalmi
etelässä. 0,17 km² kokoisella alueella on vajaat 1 000 asukasta. Eiran
naapurialueita ovat Ullanlinna, Punavuori ja Hernesaari. Eira on tunnettu
huvilakaupunginosana ja varakkaiden ihmisten asuinpaikkana.Muista lähistöllä olevista kaupunginosista, kuten
Punavuoresta ja Ullanlinnasta Eira (yhtä alueen luoteiskulmassa sijaitsevaa
korttelia lukuun ottamatta) eroaa selvästi siinä, että siellä kadut ovat
kapeita ja yleensä kaartuvia, eivätkä rakennukset yleensä ole kadun varressa
vaan keskellä tonttia..
1800-luvun lopulla Eira oli vielä rakentamatonta aluetta.
Sitä pidettiin liian syrjäisenä kaupunkiasutukseen, minkä vuoksi sinne
suunniteltiin teollisuusaluetta. Tästä suunnitelmasta on muistona Tehtaankadun
nimi. Suunnitelma kuitenkin hylättiin, ja vuonna 1908 Eiralle
vahvistettiin asemakaava, jonka mukaan se rakennettiin asuntoalueeksi. Suurin
osa Eiran rakennuksista on jugendtyylisiä, enimmäkseen kolmikerroksisia kerrostaloja,
jotka rakennettiin muutaman vuoden kuluessa asemakaavan vahvistamisen jälkeen.
Eira sai nimensä viereiseen Ullanlinnan kaupunginosaan
vuonna 1897 rakennetun Eiran sairaalan innoittamana. Kaupunginosassa on lukuisia
suurlähetystöjä.
Speranskintie 2-4 / KT, 3-4 h, 102 m2
Haluaisitteko juoda aamukahvinne Eirassa kauniin talon
omalla vihreällä pihalla tai erkkerin äärellä valoisassa kodissanne? Tulkaa
katsomaan kumpi olisi teidän valintanne.
60 m2 kaksio, jossa oli yhdistetty kaksi yksiötä myytiin uudelle omistajalle. Hän
palauttaa huoneistot alkuperäisen yhtiöjärjestyksen mukaiseksi. Kiinteistön
jalostamista voi toteuttaa myös pienessä mittakaavassa.
Eiranranta 5, 3 h + k + rt +s, 114 m2
Arkkitehti Helinin kädenjälki näkyy aaltomaisissa valtavissa olohuoneen ikkunoissa, joista avautuu esteetön merinäkymä.
Olohuoneesta on käynti lasitetulle terassiparvekkeelle ja siellä on takka
lisätunnelman luojana. Keittiö jatkuu luontevasti olohuoneen yhteyteen ja
kutsuu perhettä ja vieraita viettämään aikaa yhdessä
Telakkakatu 1 / KT, 5 h, k, 148 m2
Wanhassa Eirassa, valoisassa jugendtalossa kulmahuoneisto,
josta viehättävä näkymä Eiraan ja merelle päin. Tässä maisemassa sielu
lepää….WOW