Kaivopuisto
Kaivopuisto (ruots. Brunnsparken) on Helsingin vanhimpia ja
tunnetuimpia puistoja, joka sijaitsee Ullanlinnan vieressä kantakaupungin
eteläosassa, aivan Helsinginniemen kärjessä meren rannalla.
Helsingin arvostetuimpiin asuinseutuihin luettu Kaivopuisto
on myös 450 asukkaan kaupunginosa, johon kuuluu puiston lisäksi sen itäpuolella
oleva vanha huvila-alue ja joka tunnetaan erityisesti diplomaattien
asuinalueena. Kaivopuistosta lähtee maanalainen huoltotunneli Suomenlinnaan.
Kaivopuiston historia alkoi 1830-luvulla, kun Henrik
Borgströmin perustama yhtiö perusti ennestään asumattomalle ja karulle
Helsinginniemen kärjelle kylpylän puistoineen. Koska venäläiset aateliset eivät
saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan, Kaivopuiston kylpylästä tuli
Pietarin seurapiirien suosima lomakohde ja Helsingistä pariksi vuosikymmeneksi
kosmopoliittinen kylpyläkaupunki. Kaivopuiston itäosa jaettiin huvilatonteiksi,
joiden vuokralaisten oli kesän sesongin aikana majoitettava kylpylävieraita.
Vuonna 1852 matkustuskielto kuitenkin kumottiin, ja pian
tämän jälkeen kylpylän toiminta tyrehtyi. Vuonna 1883 alue siirtyi kaupungin
haltuun yleiseksi puistoksi. Itäosan huvilatontit kaupunki kuitenkin myi
silloisille omistajilleen. Nykyään monet niistä ovat eri maiden
suurlähetystöjen hallussa. Myös Länsi-Kaivopuistosta lohkaistiin 1870-luvulta
lähtien huvilatontteja, mutta sinne rakennetuista huviloista on nykyisin
jäljellä enää kaksi puiston reunassa Puistokadun varressa, muut on purettu ja
tontit liitetty takaisin puistoon. 1890-luvulla rakennettiin Helsingin satamarata,
joka kulki Kaivopuiston reunaa pitkin Puistokadun vieressä, osittain
tunnelissa. Rata purettiin 1980-luvulla. Vanha kylpylärakennus, joka sijaitsi
meren rannalla tuhoutui jatkosodan ilmapommituksissa 1944.
Kaivopuiston tunnelmaa ei voi kokea muualla. Vehreiden puistokatujen varrella sijaitsee useita lähetystöjä ja ainutlaatuisia taloja.
Kaunis kulmahuoneisto keskellä Kaivopuistoa. Isoja ikkunapintoja. Vaikuttava ja tunnelmallinen läpitalon olohuone, jonka yhteydessä ruokailutila, korkeat huoneet.