Kluuvi
Kluuvi (ruot. Gloet) on kaupunginosa, joka käsittää pääosan Helsingin
ydinkeskustasta. Kaupunginosan rajat
ovat lännessä Mannerheimintie ja Karamzininkatu, etelässä Pohjoisesplanadi,
idässä Unioninkatu sekä pohjoisessa Kaisaniemenlahti ja Töölönlahti. Kluuvi on
Helsingin liikekeskusta. Siellä sijaitsee muun muassa Helsingin
päärautatieasema, Postitalo sekä useiden suuryritysten ja tärkeimpien
liikepankkien pääkonttorit. Helsingin
keskeisimpiin liikekatuihin kuuluva Aleksanterinkatu kulkee pääosin Kluuvin
alueella. Kaupunginosassa sijaitsevat myös Stockmannin ja Sokoksen tavaratalot,
Kauppakeskus Kluuvi, Helsingin yliopiston keskustakampus, Ateneumin taidemuseo.
Kluuvin pohjoisosassa sijaitsevat Kaisaniemen puisto ja Helsingin yliopiston
kasvitieteellinen puutarha. Niiden läheistä aluetta kutsutaan Kaisaniemeksi,
mutta se ei ole virallisesti minkään kaupunginosan nimi.
Sana kluuvi (ruotsiksi glo, määräisessä
muodossa gloet) merkitsee kluuvifladaa eli matalaa ja umpeutuvaa lahtea.
Nykyisen Kluuvin alueella sijaitsikin vielä 1800-luvun alussa pitkä ja kapea Kluuvinlahti,
joka ulottui Töölönlahdelta Esplanadin puiston tienoille. Lahti oli jäännös
salmesta, joka oli aikoinaan yhdistänyt Töölönlahden ja Eteläsataman, mutta
sen kapein kohta oli maankohoamisen vuoksi sulkeutunut jo 1500-luvulla. Samalla
sen itäpuolella sijainnut saari muuttui niemeksi, joka sai nimen Vironniemi.
Lahti täytettiin vähitellen 1800-luvulla.
Vuorikatu 6 / KT, 4 h, k, rt, s, terassi, 103 m2
Hulppea ullakkohuoneisto vailla vertaa, omalta parvekkeelta
näköyhteys Stockalle.