Tutustu Juhan blogikirjoituksiin

Helteet antavat odottaa mutta asuntokauppa käy vilkkaasti

Lauantai 11.7.2015

"Vuodet eivät ole veljeksiä" vanha sanonta pitää paikkaansa. Viime vuoden superhelteet ovat vain muisto ja kesälomalaiset kehittävät uusia tapoja viettää lomaa perinteisen mökkeilyn, auringonpalvonnan ja uimisen tilalle. Äkkilähdöt ulkomaille ovat jo tuttu ilmiö aikaisemmilta vuosilta. Shoppailu, tutustuminen oman kotikaupungin nähtävyyksiin ja vähän pidemmät vierailut sukulaisille lyövät nyt itseään läpi. Kulttuuri- ja urheilutapahtumat houkuttelevat katsojia ja osallistuja tänä harvinaisen viileänä kesänä.

Lue lisää »

Kauppamäärien kehitys

Maanantai 25.5.2015

Vuosi 2014 on ollut kauppamäärissä laskettuna heikoin vuosi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se näkyy alla olevassa taulukossa. Laskevat kauppamäärät ovat koskettaneet koko Suomea, poikkeuksellisesti myös pääkaupunkiseutua ja Helsinkiä. Vuoden 2015 maaliskuun loppuun mennessä on kauppoja tehty suunnilleen yhtä paljon kuin vastaavana aikana viime vuonna. Kauppamäärä on vähentynyt vain 1 % kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Lue lisää »

Kohti kevättä ja valoa.

Sunnuntai 22.3.2015

Kevät on muutoksen aikaa ja parhaiten sen havaitsee valon ja ihmisten aktiivisuuden määrän lisääntymisestä.

Lue lisää »

Muutos parempaan on jo havaittavissa.

Perjantai 30.1.2015

Ilokseni voin kertoa, että asuntoesittelyssä käy taas mukavasti katsojia. Osan kiinnostuksesta selittää vuoden ajankohta, asuntokaupat piristyvät aina vuoden vaihteen jälkeen mutta nyt on saman aikaisesti muitakin positiivisiä tekijöitä taloudessa, öljyn hinta on laskenut, EKP on tehnyt mittavan operaation deflaation uhan poistamiseksi,  euron suhde dollariin on laskenut ja se auttaa Suomen vientiteollisuutta, Jenkeillä on talous kasvussa ja työllistyneiden määrä samoin. Vaikutukset tulevat pienellä viiveellä tänne kotimaahankin. Nyt on selkeitä ja useita ja vaikutukseltaan merkittäviä postiviisiä elementtejä yhtä aikaa auttamassa talouttamme. Odottavan aika on pitkä mutta kyllä se tästä.....  Tästä käytännön esimerkkinä on kollegani 2 milj. € asuntokaupat tammikuussa. Onnea Linda.

Lue lisää »

Huom! näyttöjä löytyy

Tiistai 30.12.2014

Noin kymmenen vuoden ura Huoneistokeskuksessa on nyt vaihtunut kiinteistönvälittäjän tehtävään Huom! ketjun Kasarmikadun toimipisteeseen (Kasarmikatu 36, 00130 Helsinki, gsm 0400 471 626).

Minulle oli aikamoinen yllätys kuulla, että Huom! yrityksessä toimii yli kolmesataa välitysalan ammattilaista ja se on ollut sekä välittäjillä että markkinaosuudella mitattuna nopeimmin kasvanut toimisto viime vuosina. Tässäkin markkinatilanteessa on todistettavasti mahdollista tehdä kauppaa, kuten aikaisemmissakin blogi-kirjoituksissani olen kertonut :-).

Asuntojen myyminen on ryhmätyötä, jossa hyvällä asiakasverkostolla on suuri merkitys lopputulokselle. Listoillamme on hyviä kohteita asunnon etsijöille ja toimistollamme löytyy ammattitaitoa kaiken kokoisten toimeksiantojen hoitamiseksi niin, että kauppa syntyy turvallisesti, nopeasti ja hyvään hintaan. Oikea asunto oikealle henkilölle, niin helppoa se on, kun sen osaa.

Huomenna on kahdeksas työpäiväni ja mahan pohjassa tuntuu "perhosia" niin kuin aikoinaan koulun diskossa. Työ on vanhaa tuttua mutta nyt voin tehdä sitä uudella tavalla. Huom! ketjun menestys on ollut huikeaa ja haluan olla jakamassa sitä vanhojen ja uusien asiakkaideni kesken ja heidän edukseen.

images1.jpg

Vuoden 2014 tilinpäätös

Sunnuntai 14.12.2014

images7.jpgKello on nyt 7.00 aamulla on pimeää ja aivan hiljaista. Niin hiljaista, että hiljaisuuden voi kuulla. Ainoastaan kello tikittää jossain taustalla. Ilmeisesti sitä jouluntaikaa on nyt jo ilmassa... Joulun tunnelmaan virittäytymisessä parhaiten auttaa tutut joululaulut. Eilisiltaisessa Club for Five:n joulukonsertissa saimme nauttia myös koko joukon uusia joulukappaleita. Kontrasti tämän aamun ja eilisen illan musiikin ja ihmishälinän välillä on jotenkin huumaava, koskettava ja herkistävä. Maassamme on upeita artisteja!

On aika vetää yhteen vuosi 2014. Muutamia päiviä on vielä edessä mutta koko vuoden tulos on jo hyvin ennustettavissa. Kauppakappaleet tulevat jäämään tänä vuonna ensimmäisen kerran 60 000 tehdyn kaupan rajan alapuolelle, kun puhutaan asuntokauppojen määrästä koko Suomessa. Vertailusta on otettu pois uudiskohteet. Kymmenen vuoden vertailujaksossa (2005-2014) vuosi 2013 on ollut tähän vuoteen asti alin noin 61 000 tehtyä kauppaa. Vuonna 2014 tulee pohjakosketus kauppamäärissä. Volumin tippuminen on alkanut vuoden 2012 syksystä ja kestänyt nyt jo noin 1,5 vuotta. Paikkakuntakohtaisten kauppamäärien repeäminen kasvukeskusten ja maaseudun välillä kulkee käsikädessä muuttoliikkeen ja työpaikkojen kanssa. Tämä kehitys pysyy jatkossakin voimakkaana. Ensiasunnon ostajien määrä(2006-2013) on  vähentynyt 13 400 henkilöllä (-39 %).

Asuntojen hintojen muutokset ovat maltillisia kasvukeskuksissa. Hintapyyntöjä on korjattu alas päin ja syksyn aikana myytiin tulleissa uusissa kohteissa se on näkynyt selvimmin. Pitkään myynnissä olleiden asuntojen hintapyyntöjä on korjattu vastaamaan markkinatilannetta. Ostajan markkinoilla tarkoitetaan nyt sitä, että on suuri määrä valinnan mahdollisuutta toteuttaa oma asuntohaaveensa ja näytöillä on aikaa rauhassa tutustua eri vaihtoehtoihin. 1990 luvun hintapaniikkia ei ole. Rahoitus toimii, lainaa saa edullisesti ja myyjillä on aikaa odottaa.  

 Myyntiajat ovat pääkaupunkiseudulla ovat noin 60 vrk ja muualla Suomessa noin 80 vrk. Asuntokohtaiset erot ovat huomattavia. Täällä vikkolla saimme viikon myyntiajalla kohteesta hyväksytyn tarjouksen 835 000 €+ ap 50 000 € yhteensä 885 000 €.  Poikkeus vahvistaa säännön.

Mitä nyt pitäisi tehdä? Uskallanko edes haaveilla uudesta kodista? Tilaa on liian vähän ja me tarvitsisimme huoneen lisää. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja siivottavaa on aivan liikaa. Aika tyypillisiä ajatuksia, joita kuulen asiakkailta. Asunnon vaihtaminen on aina hyvä päätös, kun perheen tilanne sitä vaati. Väliraha pysyy samana ja hyvän välittäjän avulla riskit voidaan kartoittaa ja rakentaa tilanteeseen sopiva ratkaisu. Kyllä uskaltaa.

 

 

 

 

Valoa tunnelin päässä ?

Perjantai 21.11.2014

Tänään sataa ensilumi maahan ja harmauden keskellä kuuluu markkinoilta ilahduttava uutinen. Lokakuussa tehtiin kuluvan vuoden paras kuukausi Suomen asuntomarkkinoilla. Välittäjien myymien käytettyjen asuntojen volyymi ylsi ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella 5 500 kaupan tasoon. Syyskuun hieman yli 5 400 kauppaan saatiin siten kasvua noin 1,5 %.

Uutisissa kerrottiin myös, että metsäteollisuuden investoinnit Suomeen ovat kasvaneet ja tämä vuosi tulee olemaan ennätysvuosi.

Synkistelylle ei ole nyt aihetta. Välillä saattaa tuntua, että "kaikki menee vain alaspäin" ja pelot valtaavat mieliä. Samaan aikaan maailmantalous kasvaa, Jenkeissä ennakoidaan lähes  3 % kasvua ensi vuodelle ja meille tärkeät vientimaat Saksa ja Ranska tulevat kulkemaan ennusteiden mukaan lähes samassa vauhdissa. Viiveellä vaikutukset tulevat näkymään myös kotimaan kysynnässä ja asuntokaupoissa.

Lumisateen innoittaman meidän toimiston sissiryhmä(valokuvaajakin oli luonnollisesti mukana) innostui perjantain kunniaksi "laputtamaan" (jakamaan mainoksia) lähiasuntojen postilaatikoihin.

Vaikka kauppaa on tehty hyvällä sykkeellä niin tarjolla on edelleen upeita koteja. Vieraile sivuillamme www.huoneistokeskus.fi löydä unelmakotisi ja sovi oma esittelyaikajakelu.jpgsi. Hauskaa viikonloppua !

 

Marraskuu mukavista mukavin

Torstai 13.11.2014

Marraskuun pimeissä illoissa on kiva sytytellä kynttilät ja käpertyä viltin alle nauttimaan lasi viiniä ja siinä samalla voi katsella uusin silmin omaa asumistaan ja kenties haaveilla uudesta kodista. Jotkut unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi, toisten kohdalla pelkkä haaveilu luo uutta, antaa energiaa ja tuottaa hyvää mieltä.

Ahdistaako syksy ja pimeys, tuntuuko että työt kasautuvat ja on ainainen kiire? Pitäisi olla enemmän perheen tai ystävien kanssa. Ajatukset ovat jumissa ja homma ei etene.   Onko hartiat jumissa tai vatsassa tuntuu omituiselta. Toisinaan fyysisten tuntemusten takana saattaa olla oman mielen ilmoitukset siitä, että omat tarpeet ovat jäänet liian vähälle huomiolle. Aiheesta on paljon kirjoitettu ja puhuttu, lähes päivittäin, jossain mediassa on artikkeli aiheesta tai juontajat ansiokkaasti puivat aihetta.

Tieto oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä lisääntyy koko ajan ja sitä on runsaasti saatavilla. Muutamia vinkkejä kiinnostuneille.

Oiva on tietoisuustaitoja ja henkistä hyvinvointia edistävä harjoitusohjelma arjen kiireisiin. Se on ensimmäinen hyväksymis- ja omistautumisterapiaan sekä tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva suomalainen mobiilisovellus. Oivassa on yli 40 harjoitusta, joita pystyy tekemään helposti vaikka bussissa, nukkumaan mennessä tai kiireisen työpäivän lomassa. Suurin osa harjoituksista on 2-3 minuutin mittaisia ja niitä voi tehdä lukemalla tai kuuntelemalla.

Oivan harjoitukset ovat kokemuksellisia eikä niitä tarvitse ymmärtää tietyllä tavalla. Ne saavat jopa tuntua oudoilta tai huvittavilta! Kokeile, mikä sinua voisi hyödyttää.

http://oivamieli.fi/

tai helppolukista ja mukaansatempaavaa kirjallisuutta suomeksi on kirjoittanut Jarkko Rantanen, Academy of Emotions. Nyt on se hetki, jolloin kannattaa panostaa omaan hyvinvointiin.

Markkinat jatkavat alavireistä kehitystä. Vuodesta 2013 kauppakappaleiden määrä on vähentynyt noin 10 % ja noin 20 % vuodesta 2012. Pienien asuntojen kova kysyntä jatkuu hyvänä ja toisaalta isojen asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet koko tämän vuoden. Asunnon myynnissä avainsana on tänä päivänä hinta-laatusuhde. Hintapyyntö tulee olla kohdallaan niin kyllä ostaja löytyy. Viime viikolla sovin kaksi kauppaa a 700 000 €. Nähdään näytöillä :-)

 

 

Ei päivääkään ilman kauppaa .

Perjantai 3.10.2014

On hienoa työskennellä välitysliikkeessä, jossa joka ikinen päivä tehdää useita asuntokauppoja. Ajat ovat haastelliset mutta asuntojen tarve ei häviä näinäkään aikoina mihinkään. Perheen tilanteet muuttuvat, syntyy uusi kansalaisia, osa nukkuu pois, erotaan tai mennään naimisiin, vaihdetaan työ- tai opiskelupaikkoja, talouden moottori toimii, tosin hiukan alhaisemmilla kierroksilla kuin aikaisempina vuosina.

Tänään sain suosituksen tyytyväiseltä asiakkaaltani ( luettavissa osiossa asiakkaat kertovat). Hänen kaksio Mannerheimintieltä myytiin muutamassa päivässä yli pyydetyyn hintaan. Erityisen tyytyväinen perhe oli, toki rahasummaan mutta myös siihen, että näyttörumba oli mahdollisimman lyhyt eikä liiemmin häirinnyt heidän perhe-elämää.

Asunnon vaihtaminen on nyt ajankohtaista. Markkinoilla on paljon hyviä koteja, jopa niitä harvinaisuuksia, joita ei normaalista ehdi edes katsomaan. Pankeista saa hyvillä ehdoilla lainaa. Oman asunnon myyminenkin onnistuu.

Ota yhteyttä niin keskustellaan asuntoasioista luottamuksellisesti. Arviokäyntini on maksuton eikä sido jatkotoimiin. Saat vinkkejä siitä miten saat asunnostasi parhaan mahdollisen hinnan.

Viikonloppu edessä ja nyt kokataan hyvää ruokaa ! imagesca0fjbja.jpg

 

Ei jäädä tuleen makaamaan!

Perjantai 5.9.2014

 

 

2611-juha-kittila_1070_1.jpg

 

 

 

Tämän vuoden kauppatilastot ovat jäätävää luettavaa. Kauppakappale määrät ovat alle viime vuoden, joka se oli jo alle pitkän ajan keskiarvon. Katso markkinakatsaus www.huoneistokeskus.fi  Mikä nyt neuvoksi?

Asunnon vaihtajalla on aina hyvä tilanne vaihtaa asuntoa, kun omat tai perheen tarpeet sitä vaativat. Välirahan suuruus on melko lailla vakio markkinatilanteesta riippumatta. Jos omasta asunnosta tulee alempi myyntisumma niin myös uuden asunnon saa halvemmalla ja päin vastoin. Tämä mekanismi tasoittaa markkinatilanteen muutokset. Tärkeimmäksi kriteeriksi asunnonvaihtamisen osalta tuleekin nostaa se tilanne, jossa perhe on nyt ja perheen toiveet uuden asunnon suhteen.

Pankissa on tänä päivänä lainanhakijan hyvä asioida. Lainaa saa alhaisella korolla ja maksuaikatulu on joustava. Lainan takaisin maksamiseen on lisäksi mahdollista lisätä turvallisuutta vakuutuksen (työttömyys, sairaus) muodossa.

Tarjonta on runsasta ja myytävänä on monipuolisesti hyviä kohteita, joten valinnanvaraa löytyy myös vaativaan makuun. Nyt on se hetki, jolloin voit löytää unelma-asunnon.

Mahdollisuuksia siis on ja rahaa on mukavasti saatavilla. Maltti ja hyvä suunnittelu on kuitenkin keskeistä sillä markkinat ovat eriytyneet. Osa asunnoista menee edelleen kuin kuumille kiville kovaan hintaa lyhyellä myyntiajalla (kesäkuussa myin asunnon  kahdessa viikossa hintapyyntö 1 450 000 € toteutui 1 400 000 €). Toisaalta on asuntoja, joiden myyntiajat ovat suhteettoman pitkiä( usein väärin hinnoiteltu = hinta ja laatu eivät kohtaa).

Pyydä osaava välittäjä (luethan vielä blogini 23.4.2014) kotiisi ennen päätöstäsi, se ei maksa eikä velvoita sinua jatkotoimiin mutta saat hyvää tietoa markkinoista ja maksuttomia vihjeitä siitä miten toimia.

Syksy ja ruska, pimenevät illat ja kynttilät, hyvä seura ja lasi punaviiniä, vuodenajat ja hyvä mieli.

 

 

 

Miten asunnon hinta muodostuu?

Maanantai 18.8.2014

 dia1.jpg

Onko asuntoni hintapyyntö oikea vai väärä? Mitä tarkoittaa velatonhinta? Voinko saada asunnostani enemmän mitä kehtaan pyytää? Milloin asunto on ylihinnoiteltu?

E=mc2

Albert Einsteinin hengen tuote olkoon lähtökohtana yrittäessäni avata asunnon hinnanmuodostumista. Tämän ajattelijan kaavasta voi päätellä että syy ja seuraus kulkee käsikädessä, se on luonnonlaki.

Asunnon hinta on suhteessa sijaintiin, markkinatilanteeseen, aikaan ja myyntityöhön käytettyihin panostuksiin. Mikäli, jokin näistä tekijöistä muuttuu niin asunnon hinta joustaa joko ylös tai alaspäin.

Lue lisää »

Omatoiminen stailaus

Keskiviikko 18.6.2014

Omatoiminen stailaus nostaa kodin arvoa ja lyhentää myyntiaikaa.

Alla on linkki valokuvaustoimistomme tuottamaan videoon, jossa on esitelty käytännönläheisesti helppoja toimenpiteitä, jotka edesauttavat asunnon myyntiä (ikkunat kannattaa pestä ennen myynnin alkua). 

Lue lisää »

Kaupunkipuutarha

Perjantai 6.6.2014

raijanpuutarha3.jpgMistä tietää, että kesä on jo pitkällä? Yksi varma merkki on talojen parvekkeille ja ikkunanlaudoille ilmestyvät vihreät keitaat. Välimeren yrtit, makeat tomaatit, kirpeät chilit ja perinteisemmät koristekasvit pehmentävät kaupunkikuvaa ja tuovat luonnon lähemmäksi meitä.

Lue lisää »

Life is good !

Tiistai 6.5.2014

Autojen lasit ovat edelleen pienessä kuurassa mutta terassilla, joka sijaitsee rakennuksen itäsivustalla on kello 08.30 jo mittarin mukaan auringonpaisteessa lämpöä komeat 22 astetta. Mustarastaan hulimainen laulu sivelee korviani ja jossain visertää myös peippo. Nämä ovat niitä aamuja, jolloin ajatus on vapaa ja aamukahvikin maistuu tavallista paremmalta. Suomi on hyvä paikka asua ja elää. Odotan työpäivän alkua innokkaana :-)

Lue lisää »

Välittäjän valitseminen

Keskiviikko 23.4.2014 - välittäjän valinta

Hupsista, aika on mennyt taas kuin siivillä, viimeisimmästä kirjoituksesta on aikaa vierähtänyt jo melkein kuukausi. Kiirettä on pitänyt ja tuntuu erityisen mukavalta, että tässäkin markkinatilanteessa kauppoja olen tehnyt viime vuoden malliin. Minulla on ollut ilo auttaa useita vanhoja asiakkaitani uuden kodin etsimisessä ja/tai vanhan asunnon myymisessä :-) Huhtikuun lopussa on tulossa urani suurin yksittäinen kauppa yli  4,0 milj. €.  Yhteistyö kollegani Jaken kanssa poiki jälleen kerran loistavan tuloksen. YES!!!

Lue lisää »

Miksi palkkaisin välittäjän?

Torstai 27.3.2014

Erilaisissa yhteyksissä olen kuullut asiakkaiden suusta (ennen kuin olemme paremmin asiaan paneutuneet) seuraavia ajatuksia. "Myyn itse asuntoni, myyminen on helppoa tai säästän mieluimmin välityspalkkion kuin, että käyttäisin välittäjää".

Lue lisää »

Olipa päivä, hattutemppu!

Lauantai 8.3.2014

Hattutemppu eli kolme maalia saman päivän aikana menee suraavasti 28.02.2014

 

Lue lisää »

Asunto on hyvä sijoitus

Tiistai 4.3.2014

Asunto on ennen kaikkea koti mutta se on osoittautunut myös oivaksi sijoitusmuodoksi. Asunto pääkaupunkiseudulla on ollut suhteellisen vakaa ja arvonsa pitävä ostos. Asuntosijoittamisen tuotto tällä hetkellä  Helsingin keskustan alueella jää melko vaatimattoman 3-4 % tuttotasoon mutta toisessa vaakakupissa on pitkän ajan arvon nous ja tietty vakaus esim. verattuna muuhun osakesijoittamiseen.


 

 

 

 

 

Lue lisää »

Vuosi 2013 oli vaiherikas asuntomarkkinoilla

Keskiviikko 26.2.2014

Viime vuonna asuntokauppoja tehtiin normaalin (edelliset kolme vuotta) noin 70 000  vuotuisen kaupan sijaan vähän yli  60 000 asuntokauppaa. Asuntokauppojen lukumäärä tippui yli 10 % valtakunnan tasolla.

Lue lisää »

Palkintojenjakotilaisuus Kalastajatorpalla

Torstai 6.2.2014 klo 21.17

Paljon on asuntokauppoja takana ja toivottavasti vielä enemmän edessä. Vastaanotin Kalastajatorpalla vuoden paras välittäjä Suomessa (eniten kauppoja) palkinnon. Nämä palkinnot, jotka myönnetään alan sisällä ovat erityisen merkityksellisiä, koska se on samalla tunnustus hyvin ja laadukkaasti tehdystä työstä. Arvioijina ovat olleet muut alan ammattilaiset, jolloin vaatimustaso on korkea.

Lue lisää »

Avainsanat: asuntokauppa

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »